12. huhtikuuta 2011

Jatkokysymys sarjan järjestelyistä

Aiemmin toteutettuun kolmosen kehittämiseen liittyvään kyselyyn tehtiin vielä jatkokysymys liittyen turnauspäivien järjestelyihin, mikäli peliaikaa nostettaisiin nykyisestä.

Kysymys ja tulokset ohessa; yksipäiväisyys sai selkeästi suuremman kannatuksen (83%).

Kummalla tavalla sarja tulisi toteuttaa, mikäli siirrytään 3x15 min tehokkaaseen peliaikaan  ?
a) 13 turnausviikonloppua, 5 x (la+su) ja 8 x la

b) 13 turnausviikonloppua yksipäiväsenä. 7 peliä per turnaus, jolloin neljä joukkuetta pelaa kaksi peliä ja kuusi joukkuetta yhden pelin ko. päivän aikana.


7. huhtikuuta 2011

Seurakyselyn tulokset - kolmosen kehittäminen

Kyselyn kohderyhmä
Kysely toteutettiin maaliskuun viimeisellä viikolla ja se lähetettiin yhteensä 70 vastaanottajalle Etelä-Suomen alueella: 6 kakkosesta tippuvaa joukkuetta, 40 kolmosen joukkuetta, 24 nelosen potentiaalista nousijajoukkuetta. Kyselyyn liittyvät ehdotukset löytyvät tästä blogikirjoituksesta. Kausi oli kyselyä tehtäessä viimeisen turnauksen verran kesken suurimmalla osalla joukkueita.  Vastauksia tuli yhteensä 45 oheisen kuvan mukaisesti:

Peliaika
Peliajan osalta kysyttiin mielipidettä peliajan muuttamisesta nykyisestä 3x15 minuuttia suoraa peliaikaa 3x15 minuuttiin tehokasta peliaikaa. Enemmistö (58%) vastanneista kannatti tätä ehdotusta, näistä suurin osa jo kaudesta 2011-2012 alkaen. Tuloksissa ei ole eroteltu ensi kaudella kolmosessa pelaavien vastauksia muista.

Järjestelyt
Ehdotuksessa lähdettiin siitä, että ottelujärjestelyissä säilytettäisiin turnausmuotoisuus ja liitto hoitaisi järjestelyt. Esitetyissä vaihtoehdoissa pelejä olisi yksi per turnaus (/päivä), mikä tarkoittaisi 18 turnauspäivää, jotka voi sijoitella viikonloppuihin eri tavoin. Pelipäivien lisäys oli selkeästi isoin huolta ja erilaisia mielipiteitä synnyttänyt asia. 18 viikonlopulle jaetut pelit nähtiin monessa vastauksessa liian aikaa sitovana. 
Vaihtoehdoista eniten sai kannatusta välimuoto, jossa turnausviikonloppuja tulisi 13. Kyselyssä ei esitetty myöhemmin ehdotettua mallia, jossa pelattaisiin 13 yksipäiväistä turnauspäivää s.e. osa joukkueista pelaisi päivän aikana kaksi peliä ja osa yhden pelin. Mielipidettä näiden kahden välillä kysytään vielä erikseen.

Tilastot ja tulospalvelu
Nykyisellään 3.-6. divisioonatasojen tulospalvelu päivittyy arviolta viikon sisällä peleistä. Pistepörssit julkaistaan kauden päätteeksi, sekä top 10 on näytillä turnaukseen toimitettavan tulosteen muodossa, mikäli järjestävä seura vaivautuu laittamaan sen esille. Käytäntö ei palvele joukkueiden ja pelaajien enemmistön toivetta, eikä muutenkaan ole oikein tätä päivää. Tulos tulospalveluun liittyvän ehdotuksen osalta oli lievästi nykyisen menettelyn puolella (51%-48%). 

On kuitenkin huomattava, että ehdotus lähti siitä, että tulospalvelun ja tilastoinnin parannus vaatisi todennäköisesti pelien aikaista kirjanpitoa liiton tietojärjestelmää käyttäen. Neljä vastaajaa totesikin erikseen kommenteissaan kannattavansa parannuksia tähän osa-alueeseen, mutta totesi reaaliaikaisen kirjaamisen tuntuvan liian raskaalta. Pistepörssejä, parempia tilastoja ja nopeampia tuloksia siis kaivataan, mutta näiden mahdollisesti tuoma lisätyö arveluttaa.


Yhteenveto
Vastausten mukana tuli iso joukko hyviä kommentteja ja lisäehdotuksia. Nämä kaikki löytyvät täältä. Vastauksista on poistettu viittaukset oman joukkueen nimeen.

Kyselyn tulokset ovat sen suuntaisia, että liiton tulisi vakavasti harkita kolmosen sarjan kehittämistä peliaikaa kasvattamalla. Toivottavasti myös tulos- ja tilastopalveluihin saadaan parannuksia nykyiseen nähden jollakin järkevällä ja tehokkaalla tavalla.

Ehdotukset ja kyselyn tulokset on toimitettu Salibandyliiton Etelä-Suomen alueen toimihenkilöille, joten reikäpallo on nyt siellä päässä.

3. huhtikuuta 2011

Kolmosdivarin tason nostaminen

Kolmosdivarin kehittämistarpeet ovat kuplineet pinnan alla viime vuosien aikana. Yksi iso epäkohta ainakin Etelä-Suomen alueella on kakkosen ja kolmosen välinen iso tasoero ja suuri vaihtuvuus. Kauden päätteeksi kuusi joukkuetta sahaa molempiin suuntiin. Ts. n. 30% kakkosen joukkueista on tippunut vuosittain kolmoseen.

Monet joukkueet ovat olleet näiden sarjojen välisessä hissiliikkeessä; pärjäävät hyvin kolmosessa, mutta kakkosessa paikan vakiinnuttaminen on vaikeaa. Hissi on raskas, sillä toiminnan sovittaminen ko. sarjatasojen välillä on työlästä suurista pelillisistä, taloudellisista ja organisoinnillisista syistä johtuen. Hissiliikettä tulisi hieman rajoittaa mm. näistä syistä.

Toisaalta kolmosdivaria tulisi kehittää tasollisesti eteenpäin järkevämmän sarjaporrastuksen edistämiseksi sekä kolmosen mielenkiinnon ja kilpailullisuuden kehittämiseksi.


Tämän aiheen tiimoilta tehtiin kysely, jossa on kaksi konkreettista ehdotusta kolmosen kehittämiseen liittyen. Kysely suunnattiin kauden 2010-2011 kolmosen joukkueille, kakkosesta tippuville sekä nelosessa nousua tavoitteleville joukkueille
Etelä-Suomen alueella. Yhteensä kysely lähetettiin 70 joukkueelle.

Ohessa kyselyn pohjaksi annetut ehdotukset. Divarien välinen tippumis-, nousu- ja karsintasysteemi jätettiin ehdotuksen ja kyselyn ulkopuolelle, sillä ainakin kolmosen ja kakkosen välistä systeemiä liitto on muuttamassa ensi kaudelle.

--

Seurakysely SSBL kolmosdivisioonan sarjatoiminnan kehittämisestä Uudellamaalla.

Ohessa kaksi konkreettista ehdotusta kolmosdivisioonan sarjatoiminnan kehittämiseksi Uudellamaalla. Perässä on muutama kysymys, joihin pyytäisin seuroilta/joukkueilta vastauksia mahdollisimman nopeasti, viimeistään torstaihin 1.4 klo 21 mennessä. Yksi vastaus per seura.  
Ehdotus 1: Peliajan muuttaminen nykyisestä 3x15 minuutista


Kolmosdivisioonan sarjajärjestelmää tulisi kehittää nostamalla ottelujen kestoa nykyisestä. Tämä parantaisi kolmosen pelillistä kiinnostavuutta ja kehittäisi sarjan tasoa. Ehdotus on, että peliajan nostaminen toteutettaisiin muuttamalla nykyinen 3x15 minuuttia suoraa peliaikaa 3x15 minuuttiin tehokasta peliaikaa. Peliin tehollisesti käytettävä aika kasvaisi näin arviolta 15 minuuttia per peli. Tehokas peliaika rauhoittaisi myös hieman pelin rytmiä ja ehkäisisi turhaa vaihtokikkailua esim. yv/av tilanteissa. Toimitsija/kellomieheltä vaaditaan nykyistä terävämpää pelin seurantaa, mikä ei liene merkittävä ongelma.

Sarjan toteutus olisi edelleen turnausmuotoinen liiton järjestämillä vuoroilla. Yhteen peliin varataan aikaa 1,5 tuntia, jolloin yhden kierroksen (5 peliä) turnaukseen menisi 7,5 tuntia. 1,5 tunnin vuoro olisi riittävän väljä ja estäisi pelien/turnauspäivän venymistä. Lisäksi pelien alkuun voisi mahdollisesti varata 5 minuutin lämmittelyn kentällä ja erätaukojen kestoa kasvattaa 2-3 minuuttiin, sillä edellytyksellä otteluun varattu aika riittää. Myös 3-5 minuutin jatkoaika äkkikuolemaperiaattella saattaisi tulla kyseeseen. Käytännössä 10 joukkueen lohkoon tulisi näin 18 turnauspäivää (nyt 9 päivää), jotka voi sijoittaa joko lauantai tai sunnuntai päiville. Kullekin sarjan joukkueelle tulisi näin kaksi vastuuturnausta per kausi.

Turnaukset on mahdollista toteuttaa joko turnausviikonloppuina, jolloin saman viikonlopun aikana lauantaina pelataan yksi ja sunnuntaina toinen kierros tai periaatteella yksi turnaus per viikonloppu (pelejä 3 viikonloppuna per kk). Kausi kestäisi molemmissa tapauksissa arviolta lokakuun alusta maaliskuun puoleen väliin, ja joulun aikaan on neljän viikon tauko.

Sarjakustannukset nousisivat noin 50% noin 1300 eurosta 2000 euroon per kausi:
3x15 suoraa: Sarjamaksut 820e, tuomarimaksut 18x28=504. Yhteensä 1324 euroa.
3x15 tehokasta: Sarjamaksut 1230e, tuomarimaksut 18x42=726. Yhteensä 1986 euroa. (arvio)

Ehdotus 2: Kolmosessa tulisi ottaa käyttöön nykyistä parempi tulos- ja tilastopalvelu.
Palvelun tulisi tarjota lohkon sarjataulukko, ottelutulokset, ottelukohtaiset tilastot, sarjan jäähy- ja pistepörssi. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että vastuujoukkueen tulee huolehtia turnauksen ottelutietojen syöttämisestä sarjatietojärjestelmään pelien aikana reaaliaikaisesti. Liiton käytössä oleva järjestelmä saattaa asettaa joitain reunaehtoja tämän käyttöönotolle ja aikatauluille.

Tämä kysely on suuntaa-antava. Mikäli yli puolet seuroista kannattaa muutoksia, tehdään liittoon aloite riittävän kannatuksen saaneesta/saaneista ehdotuksesta. Kyselyn tulokset välitetään aloitteen liitteenä liittoon. Peliajan muutoksen osalta liitosta on annettu alustavasti vihreää valoa. Lopullinen päätös tehdään liitossa.